Tervetuloa Jätkäsaareen

Jätkäsaari on uusi merellinen kaupunginosa, joka sijaitsee Helsingin keskustan lounaispuolella. Aluetta on kehitetty etenkin 2010-luvulla, jona aikana asuntoja on valmistunut 5120. 

Jätkäsaaresta tulee valmistuessaan koti n. 21 000 asukkaalle ja 6 000 ihmisen työpaikka tulee sijaitsemaan saarella. Tällä hetkellä asukkaita on noin 10 000. Vuoteen 2030 mennessä määrä vielä kaksinkertaistuu. Jätkäsaari tulee olemaan yksin isompi kuin vaikkapa Hamina tai Naantali. 

Jätkäsaari on kiinnostava asuinalue, jonka asukaskunta on hyvin monipuolinen koostuen omistusasujista, vuokralaisista ja opiskelijoista. Merellinen ympäristö, hyvät liikenneyhteydet, puistot, palvelut ja modernit huoneistot puhuvat puolestaan.

Vaikka Jätkäsaari on verrattain uusi kaupunginosa, on siellä ollut asutusta jo 1800-luvulta lähtien. Virkistyskäytössä ja huvilakaupunkina toimineena herrasväen matkakohteena saari muuttui teollisuuden keskukseksi 1900-luvun alussa, kun Länsisatama perustettiin. 

Länsisatama oli Helsingin suurin satama 1960-luvulla, joka sitten tilanpuutteen vuoksi siirreettiin Vuosaareen lopullisesti 2008. Heti tämän jälkeen Jätkäsaarea on kehitetty asuinalueena.

Palvelut

Jätkäsaaressa on jo varsin kattavat peruspalvelut, vaikka saaresta on rakennettu vasta puolet, ja lisää on tulossa. Alueella on kuusi päiväkotia ja kaksi päiväkotia lisää on suunnitteilla. Jätkäsaaren peruskoulu luokille 1-9 on auennut vuonna 2019 ja tämän lisäksi Melkinlaituriin, aivan Isabellan naapuriin aukeaa toinen peruskoulu vuonna 2023 tai 2024. Jätkäsaaressa toimii myös kirjasto.

Puistot ovat kaupunkilaisille olohuoneen jatke ja oman pihan puuttuessa erittäin tärkeä viristäytymisen kohde. Jätkäsaaren keskuspuisto tai oikealta nimeltään Hyväntoivonpuisto kiemurtelee koko saaren läpi päättyen meren rantaan ja uimapaikkaan sekä Isabellaan. Puistoja on muitakin ja yhteensä ne kattavat viidesosan Jätkäsaaren pinta-alasta.    

Viidesosa Jätkäsaaresta tulee olemaan puistoja
,,

Liikuntapalvelut tulevat paranemaan entisestään, kun kaikki liikuntapuiston palvelut saadaan valmiiksi. Viiden hehtaarin kokoiseen puistoon sijoitetaan kaksi täysikokoista urheilukenttää huoltorakennuksineen. Urheiluhallien lisäksi alueelle on tulossa pienpelikenttiä ja muita alueita lähiliikuntaa ja vapaata urheilua varten. Urheilupuisto sijaitsee Länsiterminaalin vieressä, johon myös Bunkkerin uusi uimahalli ja liikuntatilat valmistuvat 2023.

jätkäsaarikartta2.png
1200px-Helsinki_metro_logo.png
1200px-Helsinki_metro_logo.png
1200px-Helsinki_metro_logo.png

Sijainti

Jätkäsaari sijaitsee Helsingin kantakaupungin länsipuolella, Ruoholahden eteläpuolella. Saarelle pääsee Ruoholahdesta

173 m pitkää Crusellinsiltaa pitkin tai Mechelininkatua pitkin, Hietalahden kautta. Ruoholahden kanaalin yli kulkee myös useita pienempiä siltoja.

 

Jätkäsaarta kiertää kattava raitiovaunulinjasto, jolla liikennöi kolme linjaa 7, 8 ja 9. Ruoholahden metroasema on lähin metron sisäänkäynti ja laivaterminaali sijaitsee edelleen saaren kaak-koiskärjessä, josta pääsee helposti matkaamaan maailmalle. 

Lenkkeilemään tai kävelemään pääsee kotiovesta suoraan rantabulevardille ja Hyväntoivonpuistoon. Atlantinkatua pitkin pääsee Länsiväylälle, josta on suora yhteys autolla Espooseen, länteen ja muille valtateille.